sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tuikkujen tuoksua


Tänään on ollut tehokas päivä. Joululaulujen voimalla olen pyykkiä pessyt ja keittiössä häärinyt kaikenlaista puuhaillen. Tämän joulun toiset tortutkin tuli pyöräytettyä. :)

Tänä iltana meillä palavat syksyn ensimmäiset kynttilät. Minähän menin sekaisin jo pelkästä tuoksusta. :D



Tämän joulun joululehtiä odotellessa on aikaa tutustua näihin jokunen vuosi sitten ilmestyneisiin. ;) Tämä oli yksi viikonlopun kirppariostoksista.


PS. Jos et ole jo nähnyt, käy Postin sivuilla kurkkaamassa tämän joulun joulupostimerkit. Nätithän ne <3 Ehkä kuitenkin tykkäsin enemmän viimevuotisesta nostalgiameiningstä. Samoin jokin vuosi sitten Minna Immosen merkit oli ihanat. :)

Tuntuu siltä, että juuri nyt olisi sopiva hetki avata glögikausi! :) Voimia uuteen viikkoon!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Joulun maku

Tulipa leipastua omenatäytteisiä tähtitorttuja. Kovaa vauhtia mennään kohti joulua. ;) Ehkä tämän joulun seuraava aluevaltaus on piparkakut. :) Tai Fazerin uusin herkku, Winter Edition -suklaa. Ei meidän kylältä löytynyt tuota vielä muualta kuin Ärrältä, mutta mun mielestä hävyttömän kalliin hintansa vuoksi jäikin vielä sinne. Toivottavasti tulee pian ruokakauppoihinkin! :)




                                           



sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kohta on taas joulu

Tiedättehän, kohta on taas joulu. Jouluttajat ovat taas valloillaan hehkuttamassa ja tunnelmoimassa joulua, koki sen sitten juhlana, vuodenaikana, tunteena, mielialana tai minä kukin ikinä kokeekaan. Itselleni joulu on noita kaikkia sekaisin. Siihen liittyy niin paljon muistoja, perinteitä, tuoksuja, makuja, ääniä, tunteita ja vaikka mitä asioita, että välillä en mitenkään pysty hahmottamaan sitä. ;)

Nyt on huono omatunto. Täytyy sanoa, että on tää aika todella outo joulublogi, jos täällä ei oo ollu minkäänlaista actionia havaittavissa sitten joulukuun toisen päivän (josta on nopeasti laskettuna 9 kk ja 5 pvä?!).. Mutta emme lannistu tästä pienestä horjahduksesta joulubloggaajan urallani. Koska.. I´m back in the business! Minä blogeineni teen nyt comebackin, ja lupaan tehdä tämän vuoden joulukuussa ainakin kaksi uutta postausta, eli yhden enemmän kuin viime vuonna. :D

Nyt on aika ilmoittautua tämänvuotiseen Salaiseen Jouluystävään! Tänä vuonna pakettivaihdon järjestää Kohti Joulua -blogi. Tässä linkki, jos et jo ole ilmoittautunut mukaan :)

http://www.kohtijoulua.fi/2014/08/salainen-jouluystava-2014-alkaa.html

Ilmoittauduin tänään vahtimaan Pelastusarmeijan joulupataa. Tuli heti niin ihana joulufiilis, että siinähän se päivä sitten menikin tunnelmoidessa. :) Tämä on tosi helppo tapa tehdä hyvää ja auttaa, kokeilkaa ihmeessä tekin :) Minulla tosin ei viimeisen viikon aikana ole juuri muuta kuin aikaa tunnelmoinnille ja pohdiskeluille ollutkaan, koska ärsyttävä viruspöpötauti kaatoi minut viikko sitten perjantaina sänkyyn - ja nyt yritän nousta täältä punkanpohjalta (aivan kuin uutena ihmisenä, kuinkas muutenkaan) ;)

http://pelastusarmeija.fi/joulupata/

Tästä tulee joulufiilis! Itse pidän niin paljon vanhanajan joulusta, että tämä jos mikä herättää jouluminän vaikka juhannuksena. <3 Tunnelmallista viikkoa, nyt alkaa joulunodotus! :)


maanantai 2. joulukuuta 2013

Villiä melskettä, helinää, helskettä

Ihanaa, on joulukuu! Jokin aika sitten ajatus näihin hetkiin tuntui olevan tosi kaukainen, mutta silti tämä tuli (taas) jotenkin yllärinä. :D Mutta ihan mahtavaa! Eilinen meni pipperskakkutalon parissa, ja uskomatonta mutta totta, se ei ole vieläkään läheskään valmis. Torstaina on pikkujoulut, joten silloin olisi sitten deadline tuolle piparihässäkälle ja monelle muullekin jutulle.. Tänään olisi vielä tarkoitus tehdä kutsut noihin kinkereihin ja koristella toinen puoli katosta. ;)

Perjantai- ja lauantai-ilta meni joulukalenteripuuhasteluissa. "Pieni" paniikki meinasi tulla kalenterin kanssa. :D Idean otin PaaPiin  blogista. Sanomalehtitötteröihin pistin numerot ja rusetit, ja sitten vaan kiinni naruihin ja narut kiinni tuollaiseen ihan perus pesulahenkariin. Tähänhän voi käyttää ihan mitä tahansa, mitä vaan askartelulaatikoista löytyy. ;) Aika kiva tuli! Tosi vaikeaa muuten saada kuvaa, missä näkyisi koko kalenteri, joka on kuitenkin yli minun pituinen..



Mutta nyt ihanaiset joulupuuhat kutsuu. Tunnelmallista alkanutta viikkoa kaikille! <3 :)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Merkittävä päivä

Tänään on merkittävä päivä. Tasan viikko joulukuuhun ja ensimmäiseen adventtiin, tasan kuukausi jouluaattoon! <3 Kuukauden päästä on se päivä, jota on odotettu viime joulusta asti. Tiedättekö sen tunteen, kun tekee mieli kiljua "ihana joulu!"? :D Juuri nyt on sellainen hetki. Joskus olen niin tehnytkin.

Perjantaina oli meidän kylällä Joulukadun Avajaiset. Mukavaa joulutunnelmaa, paljon pieniä joulunodottajia, jouluisia makuja, ilotulitus, joulupukki, katujen jouluvalot. Mitäs muuta sitä täydellisiin joulukadun avajaisiin tarvitaankaan. :)

 
Samaisena perjantaina kirpparilta tarttui mukaan uusi ystävä. Tämä lintunen oli niin hurmaava, että oli pakko saada! <3


Vihdoinkin olen saanut laitettua jouluvaloja. Ikkunoihin tuli uudet jouluikkuna-valot. Pihakoivuun ripustettiin pajupalloja, joiden päälle kieputin jouluvalot. Niistä ei ole nyt kuvaa, mutta ehkäpä jossain vaiheessa. :)



Ihanaa alkavaa, marraskuun viimeistä viikkoa kaikille! :)


Ps. Kiitoksia Jouluisia hetkiä -blogiin pikkujouluyllätyksestä! :) :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Mukavaa marraskuuta!

Oho, menipäs pitkä aika seuraavaan viestiin! No mutta joulu on jo paljon lähempänä, joten kirjoitusaiheita riittää. :)

Syyslomalla ostin joulukalenterin. Samanlaisen kuin viime vuonna, ihanan ja perinteisen Fazerin suklaakalenterin. <3 Mikäpä olisikaan ihanampi tapa aloittaa ihanat joulukuun päivät kuin ihana suklaakonvehti. :)


Kävin tutkiskelemassa kirjaston joulujuttuja ja mukaan tarttui Sari Savikon joulukirja. Paksu kirja oli täynnä asiaa perinteisestä ja wanhanajan joulusta. Mukana oli myös reseptejä ja leikki- ja askarteluohjeita. Suosittelen kyllä kaikille, jotka eivät ole vielä lukeneet! :)



Joululehtiä on kauppojen hyllyt vääränä. Vasta yhden olen hommannut, Kodin Kuvalehden Joulun. Ihana lehti on. 101 ideaa jouluun ja Tuvan täydeltä lämpöä -juttu oli ihania. <3 Olen tässä suunnitellut ainakin Kotilieden joulun ja ehkä vielä jonkun muun ostamista. :)

Marraskuulla jo ollaan. Se tarkoittaa sitä, että pikkusiskon joulukalenteria saisi alkaa täytellä. Ensin tosin olisi kiva saada tehtyä joku "pohja" kalenterille. Ehkäpä joku jouluinen kangas johon ompelisi taskuja eri kankaista ja sitten koristelisi napeilla ja pitseillä ja muilla. Saapa nähdä. Pistän kalenterin valmistumisvaiheita sitten tänne, kun kerkeän aloittaa. :) 

Tässä kuussa ei ole kyllä mitään muuta hyvää kuin se, että joulukuu on jo ihan lähellä. :) Sateista, harmaata, kylmää, ankeaa. Onneksi jouluvalot koristaa jo monia pihoja. Ihanaa kulkea ulkona ja bongailla jouluvaloja. Suosittelen! :)




Mukavaa marraskuuta kaikille!